Vietin oikein mukavan joululoman (lukuunottamatta paluumatkaa, jolla jouduin pieneen junaonnettomuuteen. Juna lähti liikkeelle kesken kyytiinnousun, minkä seurauksena lensin asemalaiturille selälleni ja juna ajoi laukkuni yli. Laukku ja osa tavaroista murskaantui, kuten mökiltä nappaamani Aarikan purkit. Onneksi en vielä ottanut mukaani yhtään Oiva Toikan lasilinnuista, jotka ovat perintöä mummiltani!!!)

Joulupukki oli tänä vuonna antelias, paketeistani löytyi mm. Diorin meikkejä, jalkakylpytarvikkeet, korvikset ja Escadan Incredible Me -lahjapakkaus. Kultani oli muistanut askarteluharrastustani hankkimalla minulle metallinhohtoisia fimoja ja kunnollisen sculpting toolin. Otin kelkkaretkeltä muutaman kuvan, jotta voin täällä etelässä näyttää työkavereille, että meillä tosiaan on yllin kyllin lunta ja poroja. Valoa ei tietenkään kaamoksen aikaan juurikaan ole, joten kuvien laatu on aika kamala.






Sitten takaisin blogin omaan aihepiiriin: osallistuin ensimmäistä kertaa miniswappiin. Lähetin Laralle tekemiäni "emalikattiloita" ja huovuttamani rotan. Vastalahjaksi sain tällaiset somat:



Viimepäivinä olen virkannut käteni kipeäksi. Nukkekotiin on syntynyt päiväpeitto, tyynynpäällisiä, ompelukori ja pöytäliinoja, ja eilen virkkasin elokuvaa katsoessani kokonaisen pipon :). Tänään ennen töitä opetinkin sitten poikaystävääni virkkaamaan, hyvin lähti käyntiin, saa nähdä koska hänen piponsa sitten valmistuu :D.